Jakorasioita putsaamassa

Eteinen etenee ja joulu lähestyy, ei paljoa kerkeä blogiakaan kirjoittamaan eteistä laittaessa ja joulua valmistellessa.

Eteisen vanhat posliiniset jakorasiat olivat paksun maalikerroksen peitossa. Eteinenhän on ollut alkuperäisen sammalenvihreän jälkeen tumman punainen, turkoosi ja viimeisimpänä hammastahnan värinen.

Onneksi ensimmäistä maalia ei ollut kansissa kuin pieni ohisutaisu, se vaati nimittäin kunnon rapsutusta irrotakseen tuosta posliinipinnastakin. Vanhat lateksimaalikerrokset puolestaan lähtevät melko helposti irti.

Tämän maalinpoistokeinon totesin hyväksi jo ruokahuoneen bakeliittista valokatkaisijaa putsaillessa. Käytän apuna niinkin voimakasta liuotinta kuin lämmin vesi. Viiden minuutin liotuksen jälken vanha maali irtoaa helposti venyvinä riekaleina, maalin rapsutuksessa olen käyttänyt ihan kynsiä ja hammastikkua pienimpiin rakosiin ja koloihin.

Tietty nuo piti jo heti laittaa paikoilleen, että niitä joutui seiniä maalatessa varomaan.

Eteisen remonttimietteitä

Suoritin eilen vähän arkeologisia kaivauksia eteisessä.

 Minun piti ihan vähän vaan kurkistaa tuonne eteisen repsottavan ensopahvin taakse, mutta  eihän se siihen sitten siihen jäänyt. Eteisen pintaremontointi on aiheuttanut päänvainaa, kun seinillä oleva ensopahvi on paikkapaikoin kärsinyt ja palojakin puuttuu, mutta haluttiin kuitenkin säilyttää sitä mahdollisimman paljon. Ja tuossa kaapinoven ja keittiön oviaukon välissä oli jo valmiiksi paikkapala jostain muualta revittyä ja huonokuntoista ensopahvia.

En ole vieläkään saanut ylipuhuttua itseäni siihen puolipaneliin. Alareunojen repeämät sillä olisi saanut peitettyä, mutta silloin juuri tuo kaapin ja keittiön oviaukon välinen ruma paikkaus olisi kuitenkin jäänyt näkyviin. No, sen olisi tietty voinut vaihtaa saunan oven vierestä irrotettuun ensopahvin palaan, mutta toisaalta en haluaisi tuhota enempää noita pahveja. Tilakin on aika pieni, joten vähän pelotti myös se, että panelointi pienentäisi sitä entisestään.

Viimeisin suunnitelmani on paikata tuo kaapinoven ja keittiön oviaukon välinen alue uudella pinkopahvilla ja ottaa sieltä alta vanhaa, alkuperiäistä ensopahvia, jolla paikkaan muiden seinien pienemmät reiät. Jääköön uusi paikkaus siis huomattavan erilaiseksi, alue ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin suurikaan.

Lopullinen ratkaisu nähdään sitten kun huone valmistuu. Ja toivottavasti valmistuu jouluun mennessä.

Ja millähän värillä nuo seinät sitten maalaa? Joku vaalea harmaan sävy on tämän hetken ajatus. Ongelma vaan on se, että värinhän pitäisi jotenkin sopia viereisten huoneiden väreihin, olohuoneessahan on P&R:n harmaa pikkurokokoo-tapetti kun taas keittiön tapetti on vaaleanpunainen.

Kellarissa on ikkuna

Keväällä paikoiltaan irroitettu kellarin ikkuna valmistui lopulta lokakuussa. Juuri parahiksi ennen ensimmäisiä pakkasöitä.

Uudet lasit on paikoillaan ja kitattu. Minä tykkään tämmöisistä hommista, jossa saa tehdä käsillään. Maalaaminen on myös ihan mukavaa hommaa, aito pellavaöljymaali vaan oli uusi tuttavuus, mutta kun muistaa ottaa sitä vain pienen pisaran pensselin kärkeen, maalia on juuri sopivasti. Se on kyllä ihan paras juttu pellavaöljymaalissa, että maalaushomman jälkeen riittää kun pesee kädet mäntysuovalla ja kaikki maali irtoaa.

Kittaukseen käytettiin Tikkurilan Vanhan ajan maalit- sarjan ikkunakittiä ja maalaukseen Uulan pellavaöljymaalia. 
Oltiin kyllä liian kiireisiä tuon maalaamisen suhteen, sillä taisi käydä niin, että kitti ei ollut ihan tarpeeksi kuivunutta, joen se on ryppyyntynyt. Kissakin on avustanut tekemällä oman tassunjälkensä tähän projektiin. Tottakai kaikki ylimääräiset jäljet on tulleet juuri tuon ulomman pokan kittauksiin, että ne varmasti näkyy ja osuu aina omaan silmään. Kissat on kyllä todella fiksuja, kun tietävät juuri mihin kannattaa tassunsa laittaa tehdäkseen lähtemättömän vaikutuksen.

Kissakin avusti ikkunan kittauksessa.

Avustaja itse

Eihän tuon yhden ikkunan tekemisessä mennyt kuin n. tunti kerrallaan aikaa, mutta kun kitin piti antaa kuivua useamman päivän ajan ja jokainen maalikerros myös sai kuivua pari päivää ennen kuin ikkuna käännettiin ja maalattiin vuorostaan toinen puoli.

Edelleen maali ja kitti on pehmeää, eli ikkunan kanssa pitää olla varovainen. Ja karmi on tarkoitus maalata keväällä kun ulkona on taas maalaussäät. Ja kaksi muuta kellarin ikkunaa kaipailee myös kunnostusta.

Talitinttien ruokintakin aloitettiin myös hyvissä ajoin tänävuonna, sillä kuulemma talitintit saattavaat varsinkin näin syksyisin  syödä kittiä paremman ruoan puutteessa.

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat ko. kellarin ikkuna-aukosta. 

Hätävarapaikkaus kahden talven jälkeen.

Suojamuovi kunnostuksen ajaksi oli jo huomattava parannus

Valmis ja paikoillaan, karmien maalaus tiedossa ensi vuonna.

Viinimarjakokeilu

"Hyötypuutarhassamme" on useampi viinimarjapensas ja niissä on jopa oikein hyvän makuisia marjoja, mutta Jukka on niin kova juomaan mehua, että ainakaan viime syksyn sato ei riittänyt alkuunkaan koko talveksi. Vanhojen marjapensaiden luona on myös paljon tilaa, eli enemmänkin pensaita tuonne mahtuisi.

Helpointahan olisi ollut käydä hakemassa taimitarhalta pari tainta, mutta miksi tehdä asioita helposti? Halusin kokeilla viinimarjojen lisäämistä noista omista vanhoista pensaista. Mustaviinimarjathan juurtuvat miltei liian helposti, kun maahan osuvat oksat juurtuvat ihan itsestään. Punaiset viinimarjat eivät ole ihan yhtä helppoja, mutta taivuttamalla oksa maahan vaikkapa kiven avulla niidenkin pitäisi kyllä juurtua. Googlettamalla  löytyi monenlaisia keskusteluita aiheesta ja niiden perusteella päädyin omaan versioon punaviinimarjan lisäyksen kokeilussa.

Leikkasin keväällä parhaista marjapensaastamme uusia versoja ja tökkäsin ne kukkaruukkuihin. Leikkasin vielä versoista latvan pois niin että jäljelle jäi vain pari lehteä. Sitten pidettiin vaan huolta, että multa pysyy kosteana ja toivotaan parasta että nuo versot pysyvät hengissä ja kasvattavat juuret. Ruukussa taimenalut pysyvät suojassa innokkaan isännän trimmeriltä paremmin kuin jos versot olisi tökännyt suoraan maahan tai taivutettu pensaan viereen.

Olin ihan yllättynyt, että kaikki kolme versoa säilyivät hengissä. Heinäkuun puolivälissä nuo olivat ilmeisesti juurtuneet riittävästi, sillä kaksi alkoi kasvattaa uusia lehtiä. Kolmas hieman kärsi käsittelyssä, kun pudotin sen alkukesästä, jolloin kasvi jäi yksilehtiseksi, eikä tähän tullut uusia lehtiä ja lopulta joku tuholainen kävi sen ainokaisen lehdenkin syömässä. Kaksi kolmesta kuitenkin selvisi, ihan hyvin mielestäni.

Elokuun lopussa kaivoimme suuret kuopat pienille taimille. Istutusohjeissa viinimarja tarvitsee n.puoli metriä leveän ja syvän kuopan. Maaperän tulisi olla multavaa ja kosteuden säilyttävää, eli tuo entinen pellonpohja on ihan sopivaa. Maata ei siis vaihdettu, myllättiin vaan, että pensas saa helpommon kasvatettua juuret laajemmalle alueelle. Lisäsin kuoppaan myös kanankakkaa, mutta en ihan taimen viereen, ettei se näin syksyllä saa liikaa ravinteita, mutta kunhan juuret kasvavat ne saavat sieltä lisää intoa kasvaa. Taimen ympärille paljaan mullan päälle laitettiin sanomalehtiä ja oksahaketta, ettei nuoren pensaan tarvitse taistella tilasta nokkosten ja muiden rikkaruohojen kanssa.

Minitainten viereen tökkäsin vielä oksat pystyyn merkiksi, ettei tule vahingossa käveltyä niiden päälle.

Nähtäväksi jää kuinka tässä käy. Mielenkiinnolla odotan, kuinka monta vuotta kuluu, ennen kuin pensaisiin tulee marjoja. Raporttia seuraa sitten kun raportoitavaa on. Ensin tietysti jännitetään kuinka nuo pärjäävät talven yli.

Ruska-aika

Viime viikonloppuna keräsimme viimeiset omenat omenapuista, joiden lehdet olivat vielä ihan vihreät, kuluneen viikon aikana ne ovat muuttuneet upeisiin syksyn sävyihin. (klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi)

Tässä kuvassa pihakeinun vieressä oleva tammi näyttää paljon suuremmalta, kuin miltä se vieressä istuskellessa tuntuu.

Ja loppuun vielä pari kuvaa, kun tyyppitalon kissa esittelee Jukan isän tekemiä tikkaita. Niiden päällä on hyvä istua vahtimassa takapihaa.

Yhden romu on toisen aarre

Tässä vähän aurinkoisia kuvia kesältä näin syksyn harmauteen.

Pyysin enolta synttärilahjaksi rautaromua. Enon metalliromukasassa nimittäin lojui vanha puhkiruostunut maitotonkka. Ja sitä minä himoitsin itselleni.

Sain hiukan hölmistyneen katseen ja luvan viedä mukanani niin paljon romua kuin vain haluan. No sehän kelpaa. Aloitin tuosta tonkasta, katsotaan ensi keväänä, kun kaikki ei vielä ole nokkosten peitossa, että löytyykö sieltä muutakin "pelastettavaa". Esimerkiksi vanhasta karsinan portistahan saattaisi saada köynnöskukalle paikan kukkapenkin taustalle.

Tonkka pääsi näin aluksi keväällä perustetun kukkapenkin reunaan. Tuossa kukkapenkissä ei tänä kesänä kukkinut muuta kuin päivänkakkaroita astereita, kun kaikki penkin kasvit on keväällä kasvatettu siemenestä, ja moni kukkii vasta toisena vuonna.

Voihan omppu

Yksi hienoimpia asioita vanhan talon omistamisessa on vanha piha ja varsinkin vanhat omenapuut.

Tänä vuonna omppuja vaan taisi tulla niin paljon, että toinen puu ei enää kestänyt ja suuri oksa (tai käytännössä kolmannes puusta) repesi. Voi puuparka. Aika iso haava jäi puun kylkeen, saas nähdä kuinka puu toipuu tästä vai toipuuko enää.

Kahtena keväänä olen jo leikannut paljon pieniä oksia ja vesiversoja puista ja ensi keväänä olikin tarkoitus sahata vähän isompiakin oksia pois. Aloitin leikkaamisen ilmeisesti liian varovasti, ensi keväänä siis rohkeammin sahan kanssa liikenteeseen

Piha suureni huomattavasti, kun kolmannes omenapuuta puuttuu. Puun alla piilossa olleet kaivot tulivat esiin ja kukkapenkki siirtyi keskelle pihaa, jotenkin tuo penkki pienenikin samalla. Toisaalta kukkapenkistä tuli myös paljon valoisampi, eli liljat ainakin tykkää tästä muutoksesta. Tuota kukkapenkkiä joutuu tosin nyt suurentamaan kaivoille asti, että ne jää edes vähän piiloon.

Seinän korjaus

Etelänpuoleisen seinän maalipinta on jo kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, pari lautaakin irvisteli aika pahasti. Ei oltu 70 vuotta sitten kuultu Kari Tapion laulua, kun osa laudoista ei ollutkaan "sydänpuoli säätä vasten". Pari pahiten irvistävää lautaa menikin vaihtoon.
Tuossa seinälautojen irroituksessa muuten se onneton vasarakin vääntyi. Meillä on kyllä useampi vasara tarjolla, mutta tuo hennoin "naisten vasara" osui sitten ensimäisenä käteen.

Muun tekemisen ohessa Jukan isä nikkaroi kaikista mahdollisista jämälaudoista tikkaita ja jakkaroita, ja kaupasta piti hakea vähän lisääkin puutavaraa noita  ihan korkempia tikkaita varten. Nyt pääsee jo makuuhuoneen ikkunan korkeudelle, mutta vieläkin korkeammat pitäisi olla, jos tämän matalamman päätyseinän meinaa näiden kanssa maalata.

Nyt nuo uudet laudat saa nyt rauhassa vanhentua ensi kesään. Mutta jollain pitäisi vielä tuo vanha maalipinta skapata tuoreelle pinnalle. Tässäkin olisi taas helpompaa vaihtaa koko laudoitus uuteen ja vetää sitten vinhaa pintaan, mutta kun me ollaan tällaisia kovapäisiä.
Tosin voi olla, että kiinnostus kokeilla esimerkiksi soodapuhallusta kasvaa, kun pääsee kunnolla kokeilemaan maalin skrapausta, sillä puolen tunnin kokeilun jälkeen minulla oli jo sormessa rakko. Ongelmana ei ole vanha maali, joka onkin niin hiutunutta, että irtoaa ihan kosketuksesta, vaan tuo harmaantunut ja nukkaantunut puu, joka pitäisi siis saada raaputettua niin, että uusi maali tarttuu ja pysyy.

Positiivinen juttu tässä paikkauksessa oli se, että nyt on ainakin yhdestä kohtaa kurkistettu laudoituksen alle ja seinä näytti oikein hyvältä, tämä on kuitenkin eniten säästä kärsivä seinä. Laudoituksen alla olleessa pahvissa oli jälkiä vedestä, joka on lautojen välistä sinne päässyt, mutta mitään huolestuttavaa tuossa kohti ei näkynyt, pahvin alla ollut vinolaudoitus oli ihan hyvän näköistä. Tietysti tuo on vain parin laudan levyinen osa seinää, eli kaikkien seinien kuntoa sen perusteella ei tietenkään voi päätellä.

Isä irti: Kaapin ovi

Jukan isän nikkaroinnit eivät rajoittuneet vain pihalle, yhden ovenkin hän teki ihan ohimennen.

Portaiden alla olevasta kaapista puuttui tänne muuttaessamme ovi, eikä vanhan talon oviaukkoon sopivaa tietenkään saa suoraan kaupasta. Olimme jemmanneet varastoon ison vanerilevyn, josta ovi oli tarkoitus nikkaroida sitten joskus, kun inspiraatio iskee. Nyt tuli sekin sitten valmiiksi. Eihän tuo sinänsä vaikea homma ole, tarvitaan vain kaksi oikean kokoista vanerilevyä ja rimoja väliin.
Ja minä pääsin taas maalaamaan.

Ala-aulan ilme muuttui todella paljon pelkästään tuon oven ansiosta, tuossa oviaukossa oli tähän asti tumma verho edessä piilottamassa sisällä olevaa romumäärää.

Uuden oven ihailu johtaakin miettimään aulan remontin jatkoa. Tuolle kuvassa näkyvälle seinälle pitäisi ainakin tehdä jotain... Lattiassa on kahta erilaista laattaa (edellisen omistajan tekosia), mutta valitettavasti remonttibudjetti ei nyt anna avata lattioita, eli niiden kanssa eletään.

Ala-aulan seinissä näkyy samassa tilassa talon eri vuosikymmenten remontit.Parissa seinässä on alkuperäiset enso-pahvit, myöhemmin rakennetun vessan seinät on lastulevyä ja 90-luvulla rakennetun sauna-lisäosan puoleinen seinä on kipsilevyä.

Enso-pahvia ei ole pitkään aikaan valmistettu, joten haluan ehdottomasti jättää sitä mahdollisimman paljon näkyviin. Enso-pahvi on kuitenkin oleellsisesti talon historiaan ja tyyliin kuuluva juttu. Harmi vaan, että pahvit ovat jonkin verran alareunoista repeilleet, kuten kuvassakin näkyy. Ehkä tuohon kävisi puolipaneeli, silloin seinäpahvit jäisivät näkyviin yläosasta ja huonokuntoiset alaosat jäisivät peittoon.

Minun pitäisi siis vain ylipuhua itseni tuohon paneloiti-ajatukseen, sillä jostain syystä en niin tykkää paneeleista. Muiden kodeissa se näyttää ihan hyvältä, en vaan osaa ajatela sitä omaan kotiin.

Isä irti: ulko-ovi

Keinumaratonin jälkeisenä sunnuntaina yritimme saada Jukan isän pitämään vapaapäivää, se tosin onnistuu vain niin, että isä istutettiin autoon ja vietiin katsomaan nähtävyyksiä.
Ajelimme siis Fiskarsin kautta Raaseporin linnaa katsomaan.

 

Meillä kävi tuuri ja osuimme linnalle vähän ennen opastetun kierroksen alkua. Opas oli aivan ihana.
Olemme ennenkin käyneet omin päin linnaa ihmettelemässä, mutta oppaan kanssa oppii aina uutta.

Ihan koko päivää isä ei kuitenkaan osannut vapaata pitää, joten illalla jo vuoden paikalleen asennusta odottanut murtorauta tuli vihdoin kiinnitettyä oveen.

Ulko-ovemme on muutenkin tähän asti herättänyt kaikissa vieraissamme ihmetystä. Sinänsä tuo on ihan toimiva ovi, se on ihan tiivis ja pitää hyvin lämmön sisällä, vähän vaan nuo rälläkän jäljet ehkä pistivät silmään. Olen varmaan kertonutkin, että talomme edellinen isäntä oli kerran lukinnut itsensä ulos ja päästänyt sitten itsensä sisälle rälläkän avulla. Lukko ja kahva ovat kyllä sellaisen käsittelyn jälkeen entiset, eli ostaessamme talon ovessa oli riippulukko ja kolhiutunut kahva jäi käteen. Ehkäpä uuden lukkorungon, lukon ja kahvan hinnalla olisi aikanaan saanut ammattilaisen avaamaan oven.

Kitti ja kolme kerrosta maalia tekee kyllä ihmeitä (itse asiassa jo pelkkä pesu teki siitä paljon siistimmän). Koska ovi on moderni tehdasovi, maalasimme sen Tikkurilan Teho-ikkunamaalilla. Maalaaminen on halpa (maalipänikkä maksoi 20€) ja loppujen lopuksi suhteellisen vähän vaivaa vaativa keino jatkaa ovemme ikää vuosia. Maali oli helppoa maalattavaa, se on aika paksua, joten se ei valu pensselistä käsille ja pensselin jäljet tasoittuvat hyvin kuivuessaan.

Tuon teho-maalin kuivumisaika on aika pitkä, ohjeen mukaan 5h kuluttua se on pölykuiva ja 24h kuluttua uudelleen maalattava, joten kun kyseessä on talon ainut ulko-ovi, piti siitä maalausvaiheessa kulkea varovasti. Ötököitä viimeiseen maalikerrokseen tarttui vain pari. Lopullisesti maali kuivuu ja kovettuu kuukaudessa, eli meillä on vielä paljon aikaa saada maaliin jälkiä.

Ovi on nyt ihan ok, omaan silmään näkyy tietty kaikki pienet virheet maalipinnassa. Tuo kohokuvio toi oman lisähaasteen maalaamiseen, kun piti olla tarkkana, ettei kulmiin tullut valumajälkiä. Ovenpielessä on vielä jälkiä rälläkästä ja muutenkin nuo valkoiset vuorilaudat on ihan täynnä mustia pisteitä (hometta ja likaa, mikä on kai ihan normaalia), sekin korjaantuu kunhan maalataan talo muutenkin.

Varoitus! Isä irti! Piilottakaa työkalut!

Tietokone tuli lopulta kuntoon, mutta eipä tässä ole sen jälkeen kerennyt sitä vertaa alas istumaan, että olisi kuulumisia saanut päivitettyä.

Jukan isä tuli kylään ja toiminnan miehenä päätti ilmeisesti remontoida talomme kerralla valmiiksi. Jukan kanssa olemme lähinnä yrittäneet pysyä perässä, toimia kuljettajana ja pitää ruokahuollon kunnossa.

Alunperin "tilasimme" isältä  vain pihakeinun. Ajatuksena oli, että siinä riittää viikon visiitille ihan riittävästi hommaa. Mutta mitä vielä, keinu valmstui vuorokaudessa.

Perjantaina miehet kävivät noutamassa tarvittavat puutavarat.

Puutavaran virallinen tarkastaja.

Sirkkeli lauloi ja sahanpurua syntyi ihan ennätysvauhtia. Illalla keinun kehikko oli jo paikallaan ja penkkien puut oli sahattu mittaansa.

Lauantai aamulla me vielä istuimme Jukan kanssa kaikessa rauhassa aamupalalla, kun pihalta alkoi jo kuulua vasarointia.

Työmies itse teossa.

  Ja lounasaikaan päästiinkin jo testaamaan kuinka se toimii. Ja hyvin toimiikin.

Uusin lempipaikkani pihalla. Oma keinu tammen juurella.

Hiljaista on blogissa

Ensin olin itse viikon sairaslomalla (angiina) ja sitten hajosi tietokone.
Ensin koneesta kuului hassua lorinaa, sitten poks ja siinä vaiheessa kaikki pimeni. Reiluun viikkoon ei ole siis ollut konetta, jolla saisi siirrettyä kuvia nettiin. Täytyy ehkä tutustua tarkemmin tähän läppäriin, jos tällä kuitenkin onnistuisi kuvia pienentämään...

Ilman kuvia siis mennään.

Meillä täällä Kiskossa ei ole satanut reiluun kolmeen viikkoon oikeastaan lainkaan, viime viikolla yhtenä aamuna yritti sataa, mutta ei sitten kuitenkaan. Kaikki sade- ja ukkospilvet ovat kiertäneet tämän paikan. Noh, Murphyn lain mukaanhan käy kuitenkin niin että auringonpaistetta riittää vielä seuraavat puolitoista viikkoa ja juhannuksena sataakin sitten koko viikonlopun.
Kukkien ja muiden pihakasvien kasteluun on luultavasti kulunut jo pari kuutiota vesijontovettä, ehkä olisi hyvä tutustua pihalla olevaan vanhaan kaivoon, josko sieltä saisi jatkossa kasteluvedet.

Kesän etenemistä on ihanaa seurata omalla pihalla. Toukokuun puolella kukkimisen aloittivat vuohenjuuret ja tulpppaanit sekä narsissit. Belliksetkin pääsivät vauhtiin pari viikkoa sitten. Nyt vuohenjuurten ja aikaisten sipulikasvien kukinta on ohi ja nyt vuorossa on päivänliljat, ne aloittivat pari päivää sitten.
Tänään oli myös auennut ensimmäinen juhannusruusun kukka.

Kunhan saan taas kuvia siirrettyä, voin laittaa kuvia näistä ihanuuksista.

Ruisleivän leipomisen vaikeudesta

Ruisjauho, vesi ja ripaus suolaa. Sekoitetaan, kohotetaan, vaivataan, kohotetaan lisää, leivotaan ja paistetaan. Ei pitäis olla vaikeaa, ainakaan teoriassa. Silti joka kerta vähän jännittää, että mitä siitä tulee.

Sain kummitädiltä joskus lahjaksi Maija keittää -kirjan, joka on uusintapainos vanhasta keittokirjasta. Sitä olenkin ihan mielenkiinnolla selaillut, jostain on tulut halu tehdä perinteistä ruokaa, kai se kuuluu vanhan talon tunnelmaan: vanhanaikainen ruoka. Olen mm. lopulta opetellut tekemään oikeaa ruskeaa kastiketta ja syksyllä tein omenahilloa ja keitin omena- ja marjamehua Maijan ohjeiden mukaan.

Näistä innostuneena uskaltauduin yrittämään tehdä ihan oikeaa juureen tehtyä ruisleipää. Internetin syvyyksistä löytyikin paljon neuvoja ja ohjeita leivän tekemiseen. Juurta en alkuinnostukseen mistään saanut, joten tein juuren itse, hapankorpuista. (Tässä yksi ohje juuren tekemiseen: Ruisleivän juuri)

Ensimmäisellä kerralla juuri lähti käymään aika laiskasti, eikä taikina siksi oikein noussutkaan kunnolla. Mutta kärsivällisyys palkittiin (nostattelin juurta kaikessa rauhassa pari päivää), sillä valmis leipä maistui ihan oikealta ruisleivältä.

Joka kerta kun alan leipää leipomaan, pitää ensin selata Maijan kirjaa ja googlata ohjeita netistä, kun en koskaan  muista laittaa muistiin kuinka leipäni olen tehnyt ja tottakai valmiita ohjeita täytyy vähän muokata omaksi. Nyt pitää ihan itseäkin varten kirjoittaa oma ohje ylös.

Tällä viikolla tein suunnilleen näin:

Ensin raski:
1-1,5dl juuri
4dl ruisjauho
4dl käden lämpöistä vettä

Puuhaarukalla sekoitellaan ja kansi päälle. Nostatus 12-24h. Meillä taikinan nostatuspaikka on pöydällä ilmalämpöpumpun edessä, siinä on ehkä tasaisin lämpö. Pari kertaa kurkkaan mitä kannen alla tapahtuu ja sekoittelen. Nykyään mun juuri alkaa jo olla niin voimissaan, että se alkaa kuplimaan oikein kunnolla.

Sitten taikinan tekoon :
1tl suolaa
1dl vettä
n.5dl ruisjauhoja
1,5dl vehnäjauhoja

Tässä vaiheessa otetaan talteen n. desin verran taikinaa juureksi, jossain sanottiin, että juuri otetaan talteen ennen suolan lisäystä. Oma juureni säilytetään jääkaapissa lasipurkissa. Juuri säilyy sellaisenaan noin viikon ja jos ei tule joka viikko leivottua leipää, juurta voi "ruokkia" ruokalusikallisella vettä ja ruisjauhoa.

Taikinaa vaivataan kunnolla kulhossa, sen pintaan painellaan sormella risti ja sen annetaan nousta niin kauan että risti häviää (yleensä unohdan kulhon 1-2 tunniksi pöydälle, mikä on just hyvä).

Sitten leivotaan leipä ja tökitään vähän haarukalla, ettei pinta repeile pahasti kohotessa ja paistuessa.
Ja taas annetaan nousta 1-2h liinan alla.
Meillä ei ole leivinuunia, joten ainakin sähköuunia käytettäessä leivästä kannattaa tehdä aika korkea, sillä se leviää uunissa.

Lopulta päästään paistohommiin, 200 astetta  45min-1h. Jossain ohjeessa leipä laitettiin 250 asteiseen uuniin ja lämpö laskettin heti 175-200 asteeseen.

Sain leivän juuri valmiiksi. Tämä otetaan mukaan kun lähdetään viikonlopuksi mökille.

******

Ja vielä tähän loppuun kuvia kevään kukkasista, sillä pihallahan tämäkin viikko on mennyt kesän tuloa ihmetellessä.

Olisikohan kevättähtiä nuo siniset. Haravoinnin jälkeen ne oikein räjähtivät kukkimaan ruusupensaikon reunaan.
Ja ensimmäinen kevätesikko. Nurmikon esikkoalue on laajentunut paljon viimekeväästä.