Yhden romu on toisen aarre

Tässä vähän aurinkoisia kuvia kesältä näin syksyn harmauteen.

Pyysin enolta synttärilahjaksi rautaromua. Enon metalliromukasassa nimittäin lojui vanha puhkiruostunut maitotonkka. Ja sitä minä himoitsin itselleni.

Sain hiukan hölmistyneen katseen ja luvan viedä mukanani niin paljon romua kuin vain haluan. No sehän kelpaa. Aloitin tuosta tonkasta, katsotaan ensi keväänä, kun kaikki ei vielä ole nokkosten peitossa, että löytyykö sieltä muutakin "pelastettavaa". Esimerkiksi vanhasta karsinan portistahan saattaisi saada köynnöskukalle paikan kukkapenkin taustalle.

Tonkka pääsi näin aluksi keväällä perustetun kukkapenkin reunaan. Tuossa kukkapenkissä ei tänä kesänä kukkinut muuta kuin päivänkakkaroita astereita, kun kaikki penkin kasvit on keväällä kasvatettu siemenestä, ja moni kukkii vasta toisena vuonna.

Voihan omppu

Yksi hienoimpia asioita vanhan talon omistamisessa on vanha piha ja varsinkin vanhat omenapuut.

Tänä vuonna omppuja vaan taisi tulla niin paljon, että toinen puu ei enää kestänyt ja suuri oksa (tai käytännössä kolmannes puusta) repesi. Voi puuparka. Aika iso haava jäi puun kylkeen, saas nähdä kuinka puu toipuu tästä vai toipuuko enää.

Kahtena keväänä olen jo leikannut paljon pieniä oksia ja vesiversoja puista ja ensi keväänä olikin tarkoitus sahata vähän isompiakin oksia pois. Aloitin leikkaamisen ilmeisesti liian varovasti, ensi keväänä siis rohkeammin sahan kanssa liikenteeseen

Piha suureni huomattavasti, kun kolmannes omenapuuta puuttuu. Puun alla piilossa olleet kaivot tulivat esiin ja kukkapenkki siirtyi keskelle pihaa, jotenkin tuo penkki pienenikin samalla. Toisaalta kukkapenkistä tuli myös paljon valoisampi, eli liljat ainakin tykkää tästä muutoksesta. Tuota kukkapenkkiä joutuu tosin nyt suurentamaan kaivoille asti, että ne jää edes vähän piiloon.

Seinän korjaus

Etelänpuoleisen seinän maalipinta on jo kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, pari lautaakin irvisteli aika pahasti. Ei oltu 70 vuotta sitten kuultu Kari Tapion laulua, kun osa laudoista ei ollutkaan "sydänpuoli säätä vasten". Pari pahiten irvistävää lautaa menikin vaihtoon.
Tuossa seinälautojen irroituksessa muuten se onneton vasarakin vääntyi. Meillä on kyllä useampi vasara tarjolla, mutta tuo hennoin "naisten vasara" osui sitten ensimäisenä käteen.

Muun tekemisen ohessa Jukan isä nikkaroi kaikista mahdollisista jämälaudoista tikkaita ja jakkaroita, ja kaupasta piti hakea vähän lisääkin puutavaraa noita  ihan korkempia tikkaita varten. Nyt pääsee jo makuuhuoneen ikkunan korkeudelle, mutta vieläkin korkeammat pitäisi olla, jos tämän matalamman päätyseinän meinaa näiden kanssa maalata.

Nyt nuo uudet laudat saa nyt rauhassa vanhentua ensi kesään. Mutta jollain pitäisi vielä tuo vanha maalipinta skapata tuoreelle pinnalle. Tässäkin olisi taas helpompaa vaihtaa koko laudoitus uuteen ja vetää sitten vinhaa pintaan, mutta kun me ollaan tällaisia kovapäisiä.
Tosin voi olla, että kiinnostus kokeilla esimerkiksi soodapuhallusta kasvaa, kun pääsee kunnolla kokeilemaan maalin skrapausta, sillä puolen tunnin kokeilun jälkeen minulla oli jo sormessa rakko. Ongelmana ei ole vanha maali, joka onkin niin hiutunutta, että irtoaa ihan kosketuksesta, vaan tuo harmaantunut ja nukkaantunut puu, joka pitäisi siis saada raaputettua niin, että uusi maali tarttuu ja pysyy.

Positiivinen juttu tässä paikkauksessa oli se, että nyt on ainakin yhdestä kohtaa kurkistettu laudoituksen alle ja seinä näytti oikein hyvältä, tämä on kuitenkin eniten säästä kärsivä seinä. Laudoituksen alla olleessa pahvissa oli jälkiä vedestä, joka on lautojen välistä sinne päässyt, mutta mitään huolestuttavaa tuossa kohti ei näkynyt, pahvin alla ollut vinolaudoitus oli ihan hyvän näköistä. Tietysti tuo on vain parin laudan levyinen osa seinää, eli kaikkien seinien kuntoa sen perusteella ei tietenkään voi päätellä.