Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vessa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. helmikuuta 2013

Vessaremontin lopputulos




Vuosi siinä meni, mutta nyt uskaltaa jo melkein sanoa, että vessaremontti on valmis. Tilaa on 1,5 neliötä, mutta työtä riitti.

Tästä siis aloitettiin.
Edellinen omistaja oli jo kerennyt aloitta remonttia repimällä yhden seinän auki, toisessa lastulevy  repsotti ja vanha muovimatto oli myös jo revitty irti lattiasta. Muovimaton alta oli paljastunut haiseva vanha lastulevy, jossa oli pientä kosteusvauriota wc-istuimen kiinnitysruuvien kohdalla.

Vessan seinässä oli kauhea muovimatto-tyyppinen tapetti, joka oli ollut alunperin kirkkaanpunainen ja myöhemmin maalattu kermanväriseksi. Tapetti oli niin tiukasti liimattu paikoilleen, että kaikki sillä päällystetyt seinät jouduttiin purkamaan ja levyttämään uudestaan. Onneksi muurissa sitä ei ollut, itku olisi päässyt jos sitä olisi siitä joutunut irrottamaan. Tuohon yllä olevassa kuvassa näkyvään seinään, jossa tapetti vielä on paikoillaan, se oli liimattu pinkopahvin päälle. Purkaessa jätettiin alareunaan suikale vanhaa, että jos joskus joku vessaa taas purkaa, sieltä löytyy pala historiaa.

Koska tila on niin pieni, halusin käyttää lavuaarin alle jäävän tilan mahdollisimman hyvin säilytystilana. Valmiin, juuri tuohon sopivan allaskalusteen löytäminen oli aika mahdoton tehtävä, lisäksi allaskaapit ovat mielestäni käsittämättömän hintaisia, 100€ yksi pikkuinen lastulevykaappi jonka päälle allas tulee ja tuo hinta siis ilman sitä allasta. Taso tehtiin siis itse. Olohuoneessa lojui kolme metriä pitkä laminaattitaso, joka on samanlainen kuin keittiön tasot. Siitä sahattiin juuri vessaan sopiva taso. Hyllyt on tehty kahdesta liimalevystä ja vanhoista ylimääräisistä lundia-hyllyistä. Edessä on verhot, sillä tilassa ei mahtuisi olemaan avattavat ovet, jonkinlaiset liukuovet olisi ehkä mahdolliset.

Välitilan laattoja löytyi kellarista laatikollinen, peili on Ikeasta ja valaisimet kirpparilta. Samanlaiset valaisimet oli kerrostaloasunnossamme keittiössä ja inhosin niitä siellä, mutta pystyyn nostettuna peilin molemmin puolin ne onkin ihan eri näköiset. Tosin jos kaikki neljä lamppua palaa ne on jo liian kirkkaat.
Lämmitys on hoidettu hienosti sanottuna pienoislämmittimillä, eli valaisimissa olevien hehkulamppujen avulla. Vessa on niin pieni, että valaisinten hehkulamput lämmittävät tilan melkein liiankin kuumaksi.
Kun tila on niin pieni ja seinät ihan valkoiset, piti edes listoihin saada jotain hienoa.
Ovenkahvan löytäminen oli suurin urakka, lopulta tämä tilattiin metsänkylän navetan nettikaupasta.
Mikään huone ei ole liian pieni, etteikö sinne mahtuisi kynttelikkö. Tämä sijaitsee "valtaistuimen" yläpuolella.




maanantai 12. maaliskuuta 2012

Mustanaamio

Kuinka saadaan 1,2m x 2,3m gyproc levy 1,7neliön kokoisen vessan 1,9m x 0,5m kokoisesta ovesta sisään?
Vastaus: Kahtena kappaleena.

Pääasia on, että levyt on lopulta seinässä. Yksi kotelo pitäisi vielä nikkaroida ennen kuin päästään tasoittamaan ja maalaamaan.
Vessaremontti on edennyt aika hyvin, kun asuttiin talolla viikonloppu.

Toisaalta eteneminen on vähän suhteellinen käsite vanhassa talossa. Kun mikään ei ole suorassa, kuluu paljon aikaa siihen kun mitataan, suunnitellaan, tarkistetaan vatupassilla, tarkistusmitataan, leikataan/sahataan, yritetään asentaa, ihmetellään missä mättää ja yritetään korjata tilanne parhaan mukaan. Onneksi suunnitelmissa on riittävän korkeat listat jotka peittää pienet ja vähän suuremmat vinoudet.

Tässä vielä kuva vessan katosta nykyisellään: meillä on Mustanaamio katossa!


keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Hitaasti hyvä tulee

...ja kun mikään ei ihan toimi.

Laitoimme jääkaapin käyntiin ja kahden päivän hurisemisen jälkeen lämpötila oli edelleen n. 15 astetta, edessä on siis jääkaapin hankinta piakoin. "Onneksi" yläkerran sivuvintissä on niin viileää, että pakkasyön jälkeen maito oli jäässä. Toisaalta sähkölaskun ja huoneen lämpöisyyden kannalta pakastinlämpöinen sivuvintti, jonka ovea ei saa kunnolla kiinni, ei ole niin toivottu asia.

Vessan olemme saaneet melkein toimimaan. Siis melkein. Pöntön sisällä useampi tiiviste vuotaa ja säiliö on juuri sen verran vinossa että se häiritsee. Taas pitää ostaa lisää pikkuosia ja korjata. No, onneksi edes viemäri vetää ja veden kytkentä ei tuonut uusia ongelmia parin aavistuksen vuotavan litoksen lisäksi. 

Viikonloppuna maalattiin vessan takaseinänä oleva muuri ja alkuviikosta asennettiin muovimatto paikalleen. Muurin ja maton reunat osuvat niin nätisti yhteen, ettei siihen taida tarvita välttämättä edes lattialistaa. Muut seinät odottavat levyjä ja sen jälkeen maalausta. Kunhan saadaan isompi auto toimintaan, saadaan levyt haettua ja vessa valmiiksi.

Vessaan saatiin lattia.
Talossa alkaa olla puhtaanpaa kuin kerrostaloasunnolla, niin paljon on puunattu ja pesty paikkoja. Kuun loppu ja muuttopäivä lähestyy uhkaavasti, pitäisi varmaan välillä sielläkin tehdä jotain.


tiistai 28. helmikuuta 2012

Ensimmäinen viikko


Hiiri oli tehnyt mukavan pesän vessan lattian villoihin.

Ensimmäinen viikko talon omistajina on tänään täynnä.

Viikon aikana olemme päässeet hyvään alkuun vessaremontin kanssa. Lattiaan on vaihdettu lasivillojen ja hiirenpesien tilalle ekovillaa sekä lattiana toiminut haiseva ja pieniä kosteusvaurioita saanut lastulevy on vaihdettu uuteen. Putkien tarkastaminenkin kävi samalla kun lattia oli auki.

Vietimme lauantain Bauhausissa ja Ikeassa shoppailemassa. Ostoslista oli pitkä, mutta valintojen tekeminen oli yllättävän helppoa.

Yksi ikävämpi löytö oli kylpyhuoneessa, missä pintavedetyt vesiputket olivat päässeet jäätymään ja halkeamaan. Myös suihkun sekoittaja oli haljennut/räjähtänyt jäätyessään. Joulunajan sähkökatko on ilmeisesti polttanut kylpyhuoneen lattialämmityksen sulakkeen, joten kylpyhuoneen lämpötila on päässyt laskemaan pakkasen puolelle. Nyt joudumme jännittämään kylpyhuoneen (ja lisäksi keittiön) lattian alla olevien vesiputkien kuntoa. Vedet tullaan kytkemään tällä viikolla, joten sen jälkeen seuraamme tarkkaan vesimittaria ja toivomme ettei seuraavana remontointivuorossa ole putkiremontti.

Pihalta olemme kolanneet useamman kuution lunta, kun koko talven lumet olivat meitä talon pihalla odottamassa. Ja lisää sataa taivaalta.

Nykyisessä asunnossa on käynnissä kauhea kaaos. Olemme pikkuhiljaa pakanneet tavaroita ja tuntuu siltä että kaikki mitä ei ole laitettu laatikoihin on nyt levällään ympäriinsä.

-Annaliisa