tiistai 12. marraskuuta 2013

Kellarissa on ikkuna

Keväällä paikoiltaan irroitettu kellarin ikkuna valmistui lopulta lokakuussa. Juuri parahiksi ennen ensimmäisiä pakkasöitä.
Uudet lasit on paikoillaan ja kitattu. Minä tykkään tämmöisistä hommista, jossa saa tehdä käsillään. Maalaaminen on myös ihan mukavaa hommaa, aito pellavaöljymaali vaan oli uusi tuttavuus, mutta kun muistaa ottaa sitä vain pienen pisaran pensselin kärkeen, maalia on juuri sopivasti. Se on kyllä ihan paras juttu pellavaöljymaalissa, että maalaushomman jälkeen riittää kun pesee kädet mäntysuovalla ja kaikki maali irtoaa.
Kittaukseen käytettiin Tikkurilan Vanhan ajan maalit- sarjan ikkunakittiä ja maalaukseen Uulan pellavaöljymaalia. 
Oltiin kyllä liian kiireisiä tuon maalaamisen suhteen, sillä taisi käydä niin, että kitti ei ollut ihan tarpeeksi kuivunutta, joen se on ryppyyntynyt. Kissakin on avustanut tekemällä oman tassunjälkensä tähän projektiin. Tottakai kaikki ylimääräiset jäljet on tulleet juuri tuon ulomman pokan kittauksiin, että ne varmasti näkyy ja osuu aina omaan silmään. Kissat on kyllä todella fiksuja, kun tietävät juuri mihin kannattaa tassunsa laittaa tehdäkseen lähtemättömän vaikutuksen.
Kissakin avusti ikkunan kittauksessa.

Avustaja itse
Eihän tuon yhden ikkunan tekemisessä mennyt kuin n. tunti kerrallaan aikaa, mutta kun kitin piti antaa kuivua useamman päivän ajan ja jokainen maalikerros myös sai kuivua pari päivää ennen kuin ikkuna käännettiin ja maalattiin vuorostaan toinen puoli.

Edelleen maali ja kitti on pehmeää, eli ikkunan kanssa pitää olla varovainen. Ja karmi on tarkoitus maalata keväällä kun ulkona on taas maalaussäät. Ja kaksi muuta kellarin ikkunaa kaipailee myös kunnostusta.

Talitinttien ruokintakin aloitettiin myös hyvissä ajoin tänävuonna, sillä kuulemma talitintit saattavaat varsinkin näin syksyisin  syödä kittiä paremman ruoan puutteessa.

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat ko. kellarin ikkuna-aukosta. 
Hätävarapaikkaus kahden talven jälkeen.
Suojamuovi kunnostuksen ajaksi oli jo huomattava parannus
Valmis ja paikoillaan, karmien maalaus tiedossa ensi vuonna.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Viinimarjakokeilu

"Hyötypuutarhassamme" on useampi viinimarjapensas ja niissä on jopa oikein hyvän makuisia marjoja, mutta Jukka on niin kova juomaan mehua, että ainakaan viime syksyn sato ei riittänyt alkuunkaan koko talveksi. Vanhojen marjapensaiden luona on myös paljon tilaa, eli enemmänkin pensaita tuonne mahtuisi.

Helpointahan olisi ollut käydä hakemassa taimitarhalta pari tainta, mutta miksi tehdä asioita helposti? Halusin kokeilla viinimarjojen lisäämistä noista omista vanhoista pensaista. Mustaviinimarjathan juurtuvat miltei liian helposti, kun maahan osuvat oksat juurtuvat ihan itsestään. Punaiset viinimarjat eivät ole ihan yhtä helppoja, mutta taivuttamalla oksa maahan vaikkapa kiven avulla niidenkin pitäisi kyllä juurtua. Googlettamalla  löytyi monenlaisia keskusteluita aiheesta ja niiden perusteella päädyin omaan versioon punaviinimarjan lisäyksen kokeilussa.

Leikkasin keväällä parhaista marjapensaastamme uusia versoja ja tökkäsin ne kukkaruukkuihin. Leikkasin vielä versoista latvan pois niin että jäljelle jäi vain pari lehteä. Sitten pidettiin vaan huolta, että multa pysyy kosteana ja toivotaan parasta että nuo versot pysyvät hengissä ja kasvattavat juuret. Ruukussa taimenalut pysyvät suojassa innokkaan isännän trimmeriltä paremmin kuin jos versot olisi tökännyt suoraan maahan tai taivutettu pensaan viereen.
Olin ihan yllättynyt, että kaikki kolme versoa säilyivät hengissä. Heinäkuun puolivälissä nuo olivat ilmeisesti juurtuneet riittävästi, sillä kaksi alkoi kasvattaa uusia lehtiä. Kolmas hieman kärsi käsittelyssä, kun pudotin sen alkukesästä, jolloin kasvi jäi yksilehtiseksi, eikä tähän tullut uusia lehtiä ja lopulta joku tuholainen kävi sen ainokaisen lehdenkin syömässä. Kaksi kolmesta kuitenkin selvisi, ihan hyvin mielestäni.
Elokuun lopussa kaivoimme suuret kuopat pienille taimille. Istutusohjeissa viinimarja tarvitsee n.puoli metriä leveän ja syvän kuopan. Maaperän tulisi olla multavaa ja kosteuden säilyttävää, eli tuo entinen pellonpohja on ihan sopivaa. Maata ei siis vaihdettu, myllättiin vaan, että pensas saa helpommon kasvatettua juuret laajemmalle alueelle. Lisäsin kuoppaan myös kanankakkaa, mutta en ihan taimen viereen, ettei se näin syksyllä saa liikaa ravinteita, mutta kunhan juuret kasvavat ne saavat sieltä lisää intoa kasvaa. Taimen ympärille paljaan mullan päälle laitettiin sanomalehtiä ja oksahaketta, ettei nuoren pensaan tarvitse taistella tilasta nokkosten ja muiden rikkaruohojen kanssa.

Minitainten viereen tökkäsin vielä oksat pystyyn merkiksi, ettei tule vahingossa käveltyä niiden päälle.

Nähtäväksi jää kuinka tässä käy. Mielenkiinnolla odotan, kuinka monta vuotta kuluu, ennen kuin pensaisiin tulee marjoja. Raporttia seuraa sitten kun raportoitavaa on. Ensin tietysti jännitetään kuinka nuo pärjäävät talven yli.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Ruska-aika

Viime viikonloppuna keräsimme viimeiset omenat omenapuista, joiden lehdet olivat vielä ihan vihreät, kuluneen viikon aikana ne ovat muuttuneet upeisiin syksyn sävyihin. (klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi)
Tässä kuvassa pihakeinun vieressä oleva tammi näyttää paljon suuremmalta, kuin miltä se vieressä istuskellessa tuntuu.

Ja loppuun vielä pari kuvaa, kun tyyppitalon kissa esittelee Jukan isän tekemiä tikkaita. Niiden päällä on hyvä istua vahtimassa takapihaa.




sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Yhden romu on toisen aarre

Tässä vähän aurinkoisia kuvia kesältä näin syksyn harmauteen.

Pyysin enolta synttärilahjaksi rautaromua. Enon metalliromukasassa nimittäin lojui vanha puhkiruostunut maitotonkka. Ja sitä minä himoitsin itselleni.

Sain hiukan hölmistyneen katseen ja luvan viedä mukanani niin paljon romua kuin vain haluan. No sehän kelpaa. Aloitin tuosta tonkasta, katsotaan ensi keväänä, kun kaikki ei vielä ole nokkosten peitossa, että löytyykö sieltä muutakin "pelastettavaa". Esimerkiksi vanhasta karsinan portistahan saattaisi saada köynnöskukalle paikan kukkapenkin taustalle.

Tonkka pääsi näin aluksi keväällä perustetun kukkapenkin reunaan. Tuossa kukkapenkissä ei tänä kesänä kukkinut muuta kuin päivänkakkaroita astereita, kun kaikki penkin kasvit on keväällä kasvatettu siemenestä, ja moni kukkii vasta toisena vuonna.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Voihan omppu



Yksi hienoimpia asioita vanhan talon omistamisessa on vanha piha ja varsinkin vanhat omenapuut.

Tänä vuonna omppuja vaan taisi tulla niin paljon, että toinen puu ei enää kestänyt ja suuri oksa (tai käytännössä kolmannes puusta) repesi. Voi puuparka. Aika iso haava jäi puun kylkeen, saas nähdä kuinka puu toipuu tästä vai toipuuko enää.

Kahtena keväänä olen jo leikannut paljon pieniä oksia ja vesiversoja puista ja ensi keväänä olikin tarkoitus sahata vähän isompiakin oksia pois. Aloitin leikkaamisen ilmeisesti liian varovasti, ensi keväänä siis rohkeammin sahan kanssa liikenteeseen
Piha suureni huomattavasti, kun kolmannes omenapuuta puuttuu. Puun alla piilossa olleet kaivot tulivat esiin ja kukkapenkki siirtyi keskelle pihaa, jotenkin tuo penkki pienenikin samalla. Toisaalta kukkapenkistä tuli myös paljon valoisampi, eli liljat ainakin tykkää tästä muutoksesta. Tuota kukkapenkkiä joutuu tosin nyt suurentamaan kaivoille asti, että ne jää edes vähän piiloon.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Seinän korjaus

Etelänpuoleisen seinän maalipinta on jo kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, pari lautaakin irvisteli aika pahasti. Ei oltu 70 vuotta sitten kuultu Kari Tapion laulua, kun osa laudoista ei ollutkaan "sydänpuoli säätä vasten". Pari pahiten irvistävää lautaa menikin vaihtoon.
Tuossa seinälautojen irroituksessa muuten se onneton vasarakin vääntyi. Meillä on kyllä useampi vasara tarjolla, mutta tuo hennoin "naisten vasara" osui sitten ensimäisenä käteen.

Muun tekemisen ohessa Jukan isä nikkaroi kaikista mahdollisista jämälaudoista tikkaita ja jakkaroita, ja kaupasta piti hakea vähän lisääkin puutavaraa noita  ihan korkempia tikkaita varten. Nyt pääsee jo makuuhuoneen ikkunan korkeudelle, mutta vieläkin korkeammat pitäisi olla, jos tämän matalamman päätyseinän meinaa näiden kanssa maalata.

Nyt nuo uudet laudat saa nyt rauhassa vanhentua ensi kesään. Mutta jollain pitäisi vielä tuo vanha maalipinta skapata tuoreelle pinnalle. Tässäkin olisi taas helpompaa vaihtaa koko laudoitus uuteen ja vetää sitten vinhaa pintaan, mutta kun me ollaan tällaisia kovapäisiä.
Tosin voi olla, että kiinnostus kokeilla esimerkiksi soodapuhallusta kasvaa, kun pääsee kunnolla kokeilemaan maalin skrapausta, sillä puolen tunnin kokeilun jälkeen minulla oli jo sormessa rakko. Ongelmana ei ole vanha maali, joka onkin niin hiutunutta, että irtoaa ihan kosketuksesta, vaan tuo harmaantunut ja nukkaantunut puu, joka pitäisi siis saada raaputettua niin, että uusi maali tarttuu ja pysyy.

Positiivinen juttu tässä paikkauksessa oli se, että nyt on ainakin yhdestä kohtaa kurkistettu laudoituksen alle ja seinä näytti oikein hyvältä, tämä on kuitenkin eniten säästä kärsivä seinä. Laudoituksen alla olleessa pahvissa oli jälkiä vedestä, joka on lautojen välistä sinne päässyt, mutta mitään huolestuttavaa tuossa kohti ei näkynyt, pahvin alla ollut vinolaudoitus oli ihan hyvän näköistä. Tietysti tuo on vain parin laudan levyinen osa seinää, eli kaikkien seinien kuntoa sen perusteella ei tietenkään voi päätellä.

lauantai 10. elokuuta 2013

Isä irti: Kaapin ovi

Jukan isän nikkaroinnit eivät rajoittuneet vain pihalle, yhden ovenkin hän teki ihan ohimennen.
Portaiden alla olevasta kaapista puuttui tänne muuttaessamme ovi, eikä vanhan talon oviaukkoon sopivaa tietenkään saa suoraan kaupasta. Olimme jemmanneet varastoon ison vanerilevyn, josta ovi oli tarkoitus nikkaroida sitten joskus, kun inspiraatio iskee. Nyt tuli sekin sitten valmiiksi. Eihän tuo sinänsä vaikea homma ole, tarvitaan vain kaksi oikean kokoista vanerilevyä ja rimoja väliin.
Ja minä pääsin taas maalaamaan.

Ala-aulan ilme muuttui todella paljon pelkästään tuon oven ansiosta, tuossa oviaukossa oli tähän asti tumma verho edessä piilottamassa sisällä olevaa romumäärää.

Uuden oven ihailu johtaakin miettimään aulan remontin jatkoa. Tuolle kuvassa näkyvälle seinälle pitäisi ainakin tehdä jotain... Lattiassa on kahta erilaista laattaa (edellisen omistajan tekosia), mutta valitettavasti remonttibudjetti ei nyt anna avata lattioita, eli niiden kanssa eletään.

Ala-aulan seinissä näkyy samassa tilassa talon eri vuosikymmenten remontit.Parissa seinässä on alkuperäiset enso-pahvit, myöhemmin rakennetun vessan seinät on lastulevyä ja 90-luvulla rakennetun sauna-lisäosan puoleinen seinä on kipsilevyä.

Enso-pahvia ei ole pitkään aikaan valmistettu, joten haluan ehdottomasti jättää sitä mahdollisimman paljon näkyviin. Enso-pahvi on kuitenkin oleellsisesti talon historiaan ja tyyliin kuuluva juttu. Harmi vaan, että pahvit ovat jonkin verran alareunoista repeilleet, kuten kuvassakin näkyy. Ehkä tuohon kävisi puolipaneeli, silloin seinäpahvit jäisivät näkyviin yläosasta ja huonokuntoiset alaosat jäisivät peittoon.

Minun pitäisi siis vain ylipuhua itseni tuohon paneloiti-ajatukseen, sillä jostain syystä en niin tykkää paneeleista. Muiden kodeissa se näyttää ihan hyvältä, en vaan osaa ajatela sitä omaan kotiin.