Yhden romu on toisen aarre

Tässä vähän aurinkoisia kuvia kesältä näin syksyn harmauteen.

Pyysin enolta synttärilahjaksi rautaromua. Enon metalliromukasassa nimittäin lojui vanha puhkiruostunut maitotonkka. Ja sitä minä himoitsin itselleni.

Sain hiukan hölmistyneen katseen ja luvan viedä mukanani niin paljon romua kuin vain haluan. No sehän kelpaa. Aloitin tuosta tonkasta, katsotaan ensi keväänä, kun kaikki ei vielä ole nokkosten peitossa, että löytyykö sieltä muutakin "pelastettavaa". Esimerkiksi vanhasta karsinan portistahan saattaisi saada köynnöskukalle paikan kukkapenkin taustalle.

Tonkka pääsi näin aluksi keväällä perustetun kukkapenkin reunaan. Tuossa kukkapenkissä ei tänä kesänä kukkinut muuta kuin päivänkakkaroita astereita, kun kaikki penkin kasvit on keväällä kasvatettu siemenestä, ja moni kukkii vasta toisena vuonna.

Voihan omppu

Yksi hienoimpia asioita vanhan talon omistamisessa on vanha piha ja varsinkin vanhat omenapuut.

Tänä vuonna omppuja vaan taisi tulla niin paljon, että toinen puu ei enää kestänyt ja suuri oksa (tai käytännössä kolmannes puusta) repesi. Voi puuparka. Aika iso haava jäi puun kylkeen, saas nähdä kuinka puu toipuu tästä vai toipuuko enää.

Kahtena keväänä olen jo leikannut paljon pieniä oksia ja vesiversoja puista ja ensi keväänä olikin tarkoitus sahata vähän isompiakin oksia pois. Aloitin leikkaamisen ilmeisesti liian varovasti, ensi keväänä siis rohkeammin sahan kanssa liikenteeseen

Piha suureni huomattavasti, kun kolmannes omenapuuta puuttuu. Puun alla piilossa olleet kaivot tulivat esiin ja kukkapenkki siirtyi keskelle pihaa, jotenkin tuo penkki pienenikin samalla. Toisaalta kukkapenkistä tuli myös paljon valoisampi, eli liljat ainakin tykkää tästä muutoksesta. Tuota kukkapenkkiä joutuu tosin nyt suurentamaan kaivoille asti, että ne jää edes vähän piiloon.

Seinän korjaus

Etelänpuoleisen seinän maalipinta on jo kauan sitten parhaat päivänsä nähnyt, pari lautaakin irvisteli aika pahasti. Ei oltu 70 vuotta sitten kuultu Kari Tapion laulua, kun osa laudoista ei ollutkaan "sydänpuoli säätä vasten". Pari pahiten irvistävää lautaa menikin vaihtoon.
Tuossa seinälautojen irroituksessa muuten se onneton vasarakin vääntyi. Meillä on kyllä useampi vasara tarjolla, mutta tuo hennoin "naisten vasara" osui sitten ensimäisenä käteen.

Muun tekemisen ohessa Jukan isä nikkaroi kaikista mahdollisista jämälaudoista tikkaita ja jakkaroita, ja kaupasta piti hakea vähän lisääkin puutavaraa noita  ihan korkempia tikkaita varten. Nyt pääsee jo makuuhuoneen ikkunan korkeudelle, mutta vieläkin korkeammat pitäisi olla, jos tämän matalamman päätyseinän meinaa näiden kanssa maalata.

Nyt nuo uudet laudat saa nyt rauhassa vanhentua ensi kesään. Mutta jollain pitäisi vielä tuo vanha maalipinta skapata tuoreelle pinnalle. Tässäkin olisi taas helpompaa vaihtaa koko laudoitus uuteen ja vetää sitten vinhaa pintaan, mutta kun me ollaan tällaisia kovapäisiä.
Tosin voi olla, että kiinnostus kokeilla esimerkiksi soodapuhallusta kasvaa, kun pääsee kunnolla kokeilemaan maalin skrapausta, sillä puolen tunnin kokeilun jälkeen minulla oli jo sormessa rakko. Ongelmana ei ole vanha maali, joka onkin niin hiutunutta, että irtoaa ihan kosketuksesta, vaan tuo harmaantunut ja nukkaantunut puu, joka pitäisi siis saada raaputettua niin, että uusi maali tarttuu ja pysyy.

Positiivinen juttu tässä paikkauksessa oli se, että nyt on ainakin yhdestä kohtaa kurkistettu laudoituksen alle ja seinä näytti oikein hyvältä, tämä on kuitenkin eniten säästä kärsivä seinä. Laudoituksen alla olleessa pahvissa oli jälkiä vedestä, joka on lautojen välistä sinne päässyt, mutta mitään huolestuttavaa tuossa kohti ei näkynyt, pahvin alla ollut vinolaudoitus oli ihan hyvän näköistä. Tietysti tuo on vain parin laudan levyinen osa seinää, eli kaikkien seinien kuntoa sen perusteella ei tietenkään voi päätellä.

Isä irti: Kaapin ovi

Jukan isän nikkaroinnit eivät rajoittuneet vain pihalle, yhden ovenkin hän teki ihan ohimennen.

Portaiden alla olevasta kaapista puuttui tänne muuttaessamme ovi, eikä vanhan talon oviaukkoon sopivaa tietenkään saa suoraan kaupasta. Olimme jemmanneet varastoon ison vanerilevyn, josta ovi oli tarkoitus nikkaroida sitten joskus, kun inspiraatio iskee. Nyt tuli sekin sitten valmiiksi. Eihän tuo sinänsä vaikea homma ole, tarvitaan vain kaksi oikean kokoista vanerilevyä ja rimoja väliin.
Ja minä pääsin taas maalaamaan.

Ala-aulan ilme muuttui todella paljon pelkästään tuon oven ansiosta, tuossa oviaukossa oli tähän asti tumma verho edessä piilottamassa sisällä olevaa romumäärää.

Uuden oven ihailu johtaakin miettimään aulan remontin jatkoa. Tuolle kuvassa näkyvälle seinälle pitäisi ainakin tehdä jotain... Lattiassa on kahta erilaista laattaa (edellisen omistajan tekosia), mutta valitettavasti remonttibudjetti ei nyt anna avata lattioita, eli niiden kanssa eletään.

Ala-aulan seinissä näkyy samassa tilassa talon eri vuosikymmenten remontit.Parissa seinässä on alkuperäiset enso-pahvit, myöhemmin rakennetun vessan seinät on lastulevyä ja 90-luvulla rakennetun sauna-lisäosan puoleinen seinä on kipsilevyä.

Enso-pahvia ei ole pitkään aikaan valmistettu, joten haluan ehdottomasti jättää sitä mahdollisimman paljon näkyviin. Enso-pahvi on kuitenkin oleellsisesti talon historiaan ja tyyliin kuuluva juttu. Harmi vaan, että pahvit ovat jonkin verran alareunoista repeilleet, kuten kuvassakin näkyy. Ehkä tuohon kävisi puolipaneeli, silloin seinäpahvit jäisivät näkyviin yläosasta ja huonokuntoiset alaosat jäisivät peittoon.

Minun pitäisi siis vain ylipuhua itseni tuohon paneloiti-ajatukseen, sillä jostain syystä en niin tykkää paneeleista. Muiden kodeissa se näyttää ihan hyvältä, en vaan osaa ajatela sitä omaan kotiin.

Isä irti: ulko-ovi

Keinumaratonin jälkeisenä sunnuntaina yritimme saada Jukan isän pitämään vapaapäivää, se tosin onnistuu vain niin, että isä istutettiin autoon ja vietiin katsomaan nähtävyyksiä.
Ajelimme siis Fiskarsin kautta Raaseporin linnaa katsomaan.

 

Meillä kävi tuuri ja osuimme linnalle vähän ennen opastetun kierroksen alkua. Opas oli aivan ihana.
Olemme ennenkin käyneet omin päin linnaa ihmettelemässä, mutta oppaan kanssa oppii aina uutta.

Ihan koko päivää isä ei kuitenkaan osannut vapaata pitää, joten illalla jo vuoden paikalleen asennusta odottanut murtorauta tuli vihdoin kiinnitettyä oveen.

Ulko-ovemme on muutenkin tähän asti herättänyt kaikissa vieraissamme ihmetystä. Sinänsä tuo on ihan toimiva ovi, se on ihan tiivis ja pitää hyvin lämmön sisällä, vähän vaan nuo rälläkän jäljet ehkä pistivät silmään. Olen varmaan kertonutkin, että talomme edellinen isäntä oli kerran lukinnut itsensä ulos ja päästänyt sitten itsensä sisälle rälläkän avulla. Lukko ja kahva ovat kyllä sellaisen käsittelyn jälkeen entiset, eli ostaessamme talon ovessa oli riippulukko ja kolhiutunut kahva jäi käteen. Ehkäpä uuden lukkorungon, lukon ja kahvan hinnalla olisi aikanaan saanut ammattilaisen avaamaan oven.

Kitti ja kolme kerrosta maalia tekee kyllä ihmeitä (itse asiassa jo pelkkä pesu teki siitä paljon siistimmän). Koska ovi on moderni tehdasovi, maalasimme sen Tikkurilan Teho-ikkunamaalilla. Maalaaminen on halpa (maalipänikkä maksoi 20€) ja loppujen lopuksi suhteellisen vähän vaivaa vaativa keino jatkaa ovemme ikää vuosia. Maali oli helppoa maalattavaa, se on aika paksua, joten se ei valu pensselistä käsille ja pensselin jäljet tasoittuvat hyvin kuivuessaan.

Tuon teho-maalin kuivumisaika on aika pitkä, ohjeen mukaan 5h kuluttua se on pölykuiva ja 24h kuluttua uudelleen maalattava, joten kun kyseessä on talon ainut ulko-ovi, piti siitä maalausvaiheessa kulkea varovasti. Ötököitä viimeiseen maalikerrokseen tarttui vain pari. Lopullisesti maali kuivuu ja kovettuu kuukaudessa, eli meillä on vielä paljon aikaa saada maaliin jälkiä.

Ovi on nyt ihan ok, omaan silmään näkyy tietty kaikki pienet virheet maalipinnassa. Tuo kohokuvio toi oman lisähaasteen maalaamiseen, kun piti olla tarkkana, ettei kulmiin tullut valumajälkiä. Ovenpielessä on vielä jälkiä rälläkästä ja muutenkin nuo valkoiset vuorilaudat on ihan täynnä mustia pisteitä (hometta ja likaa, mikä on kai ihan normaalia), sekin korjaantuu kunhan maalataan talo muutenkin.

Varoitus! Isä irti! Piilottakaa työkalut!

Tietokone tuli lopulta kuntoon, mutta eipä tässä ole sen jälkeen kerennyt sitä vertaa alas istumaan, että olisi kuulumisia saanut päivitettyä.

Jukan isä tuli kylään ja toiminnan miehenä päätti ilmeisesti remontoida talomme kerralla valmiiksi. Jukan kanssa olemme lähinnä yrittäneet pysyä perässä, toimia kuljettajana ja pitää ruokahuollon kunnossa.

Alunperin "tilasimme" isältä  vain pihakeinun. Ajatuksena oli, että siinä riittää viikon visiitille ihan riittävästi hommaa. Mutta mitä vielä, keinu valmstui vuorokaudessa.

Perjantaina miehet kävivät noutamassa tarvittavat puutavarat.

Puutavaran virallinen tarkastaja.

Sirkkeli lauloi ja sahanpurua syntyi ihan ennätysvauhtia. Illalla keinun kehikko oli jo paikallaan ja penkkien puut oli sahattu mittaansa.

Lauantai aamulla me vielä istuimme Jukan kanssa kaikessa rauhassa aamupalalla, kun pihalta alkoi jo kuulua vasarointia.

Työmies itse teossa.

  Ja lounasaikaan päästiinkin jo testaamaan kuinka se toimii. Ja hyvin toimiikin.

Uusin lempipaikkani pihalla. Oma keinu tammen juurella.

Hiljaista on blogissa

Ensin olin itse viikon sairaslomalla (angiina) ja sitten hajosi tietokone.
Ensin koneesta kuului hassua lorinaa, sitten poks ja siinä vaiheessa kaikki pimeni. Reiluun viikkoon ei ole siis ollut konetta, jolla saisi siirrettyä kuvia nettiin. Täytyy ehkä tutustua tarkemmin tähän läppäriin, jos tällä kuitenkin onnistuisi kuvia pienentämään...

Ilman kuvia siis mennään.

Meillä täällä Kiskossa ei ole satanut reiluun kolmeen viikkoon oikeastaan lainkaan, viime viikolla yhtenä aamuna yritti sataa, mutta ei sitten kuitenkaan. Kaikki sade- ja ukkospilvet ovat kiertäneet tämän paikan. Noh, Murphyn lain mukaanhan käy kuitenkin niin että auringonpaistetta riittää vielä seuraavat puolitoista viikkoa ja juhannuksena sataakin sitten koko viikonlopun.
Kukkien ja muiden pihakasvien kasteluun on luultavasti kulunut jo pari kuutiota vesijontovettä, ehkä olisi hyvä tutustua pihalla olevaan vanhaan kaivoon, josko sieltä saisi jatkossa kasteluvedet.

Kesän etenemistä on ihanaa seurata omalla pihalla. Toukokuun puolella kukkimisen aloittivat vuohenjuuret ja tulpppaanit sekä narsissit. Belliksetkin pääsivät vauhtiin pari viikkoa sitten. Nyt vuohenjuurten ja aikaisten sipulikasvien kukinta on ohi ja nyt vuorossa on päivänliljat, ne aloittivat pari päivää sitten.
Tänään oli myös auennut ensimmäinen juhannusruusun kukka.

Kunhan saan taas kuvia siirrettyä, voin laittaa kuvia näistä ihanuuksista.