Jakorasioita putsaamassa

Eteinen etenee ja joulu lähestyy, ei paljoa kerkeä blogiakaan kirjoittamaan eteistä laittaessa ja joulua valmistellessa.

Eteisen vanhat posliiniset jakorasiat olivat paksun maalikerroksen peitossa. Eteinenhän on ollut alkuperäisen sammalenvihreän jälkeen tumman punainen, turkoosi ja viimeisimpänä hammastahnan värinen.

Onneksi ensimmäistä maalia ei ollut kansissa kuin pieni ohisutaisu, se vaati nimittäin kunnon rapsutusta irrotakseen tuosta posliinipinnastakin. Vanhat lateksimaalikerrokset puolestaan lähtevät melko helposti irti.

Tämän maalinpoistokeinon totesin hyväksi jo ruokahuoneen bakeliittista valokatkaisijaa putsaillessa. Käytän apuna niinkin voimakasta liuotinta kuin lämmin vesi. Viiden minuutin liotuksen jälken vanha maali irtoaa helposti venyvinä riekaleina, maalin rapsutuksessa olen käyttänyt ihan kynsiä ja hammastikkua pienimpiin rakosiin ja koloihin.

Tietty nuo piti jo heti laittaa paikoilleen, että niitä joutui seiniä maalatessa varomaan.

Eteisen remonttimietteitä

Suoritin eilen vähän arkeologisia kaivauksia eteisessä.

 Minun piti ihan vähän vaan kurkistaa tuonne eteisen repsottavan ensopahvin taakse, mutta  eihän se siihen sitten siihen jäänyt. Eteisen pintaremontointi on aiheuttanut päänvainaa, kun seinillä oleva ensopahvi on paikkapaikoin kärsinyt ja palojakin puuttuu, mutta haluttiin kuitenkin säilyttää sitä mahdollisimman paljon. Ja tuossa kaapinoven ja keittiön oviaukon välissä oli jo valmiiksi paikkapala jostain muualta revittyä ja huonokuntoista ensopahvia.

En ole vieläkään saanut ylipuhuttua itseäni siihen puolipaneliin. Alareunojen repeämät sillä olisi saanut peitettyä, mutta silloin juuri tuo kaapin ja keittiön oviaukon välinen ruma paikkaus olisi kuitenkin jäänyt näkyviin. No, sen olisi tietty voinut vaihtaa saunan oven vierestä irrotettuun ensopahvin palaan, mutta toisaalta en haluaisi tuhota enempää noita pahveja. Tilakin on aika pieni, joten vähän pelotti myös se, että panelointi pienentäisi sitä entisestään.

Viimeisin suunnitelmani on paikata tuo kaapinoven ja keittiön oviaukon välinen alue uudella pinkopahvilla ja ottaa sieltä alta vanhaa, alkuperiäistä ensopahvia, jolla paikkaan muiden seinien pienemmät reiät. Jääköön uusi paikkaus siis huomattavan erilaiseksi, alue ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole kovin suurikaan.

Lopullinen ratkaisu nähdään sitten kun huone valmistuu. Ja toivottavasti valmistuu jouluun mennessä.

Ja millähän värillä nuo seinät sitten maalaa? Joku vaalea harmaan sävy on tämän hetken ajatus. Ongelma vaan on se, että värinhän pitäisi jotenkin sopia viereisten huoneiden väreihin, olohuoneessahan on P&R:n harmaa pikkurokokoo-tapetti kun taas keittiön tapetti on vaaleanpunainen.

Kellarissa on ikkuna

Keväällä paikoiltaan irroitettu kellarin ikkuna valmistui lopulta lokakuussa. Juuri parahiksi ennen ensimmäisiä pakkasöitä.

Uudet lasit on paikoillaan ja kitattu. Minä tykkään tämmöisistä hommista, jossa saa tehdä käsillään. Maalaaminen on myös ihan mukavaa hommaa, aito pellavaöljymaali vaan oli uusi tuttavuus, mutta kun muistaa ottaa sitä vain pienen pisaran pensselin kärkeen, maalia on juuri sopivasti. Se on kyllä ihan paras juttu pellavaöljymaalissa, että maalaushomman jälkeen riittää kun pesee kädet mäntysuovalla ja kaikki maali irtoaa.

Kittaukseen käytettiin Tikkurilan Vanhan ajan maalit- sarjan ikkunakittiä ja maalaukseen Uulan pellavaöljymaalia. 
Oltiin kyllä liian kiireisiä tuon maalaamisen suhteen, sillä taisi käydä niin, että kitti ei ollut ihan tarpeeksi kuivunutta, joen se on ryppyyntynyt. Kissakin on avustanut tekemällä oman tassunjälkensä tähän projektiin. Tottakai kaikki ylimääräiset jäljet on tulleet juuri tuon ulomman pokan kittauksiin, että ne varmasti näkyy ja osuu aina omaan silmään. Kissat on kyllä todella fiksuja, kun tietävät juuri mihin kannattaa tassunsa laittaa tehdäkseen lähtemättömän vaikutuksen.

Kissakin avusti ikkunan kittauksessa.

Avustaja itse

Eihän tuon yhden ikkunan tekemisessä mennyt kuin n. tunti kerrallaan aikaa, mutta kun kitin piti antaa kuivua useamman päivän ajan ja jokainen maalikerros myös sai kuivua pari päivää ennen kuin ikkuna käännettiin ja maalattiin vuorostaan toinen puoli.

Edelleen maali ja kitti on pehmeää, eli ikkunan kanssa pitää olla varovainen. Ja karmi on tarkoitus maalata keväällä kun ulkona on taas maalaussäät. Ja kaksi muuta kellarin ikkunaa kaipailee myös kunnostusta.

Talitinttien ruokintakin aloitettiin myös hyvissä ajoin tänävuonna, sillä kuulemma talitintit saattavaat varsinkin näin syksyisin  syödä kittiä paremman ruoan puutteessa.

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat ko. kellarin ikkuna-aukosta. 

Hätävarapaikkaus kahden talven jälkeen.

Suojamuovi kunnostuksen ajaksi oli jo huomattava parannus

Valmis ja paikoillaan, karmien maalaus tiedossa ensi vuonna.

Viinimarjakokeilu

"Hyötypuutarhassamme" on useampi viinimarjapensas ja niissä on jopa oikein hyvän makuisia marjoja, mutta Jukka on niin kova juomaan mehua, että ainakaan viime syksyn sato ei riittänyt alkuunkaan koko talveksi. Vanhojen marjapensaiden luona on myös paljon tilaa, eli enemmänkin pensaita tuonne mahtuisi.

Helpointahan olisi ollut käydä hakemassa taimitarhalta pari tainta, mutta miksi tehdä asioita helposti? Halusin kokeilla viinimarjojen lisäämistä noista omista vanhoista pensaista. Mustaviinimarjathan juurtuvat miltei liian helposti, kun maahan osuvat oksat juurtuvat ihan itsestään. Punaiset viinimarjat eivät ole ihan yhtä helppoja, mutta taivuttamalla oksa maahan vaikkapa kiven avulla niidenkin pitäisi kyllä juurtua. Googlettamalla  löytyi monenlaisia keskusteluita aiheesta ja niiden perusteella päädyin omaan versioon punaviinimarjan lisäyksen kokeilussa.

Leikkasin keväällä parhaista marjapensaastamme uusia versoja ja tökkäsin ne kukkaruukkuihin. Leikkasin vielä versoista latvan pois niin että jäljelle jäi vain pari lehteä. Sitten pidettiin vaan huolta, että multa pysyy kosteana ja toivotaan parasta että nuo versot pysyvät hengissä ja kasvattavat juuret. Ruukussa taimenalut pysyvät suojassa innokkaan isännän trimmeriltä paremmin kuin jos versot olisi tökännyt suoraan maahan tai taivutettu pensaan viereen.

Olin ihan yllättynyt, että kaikki kolme versoa säilyivät hengissä. Heinäkuun puolivälissä nuo olivat ilmeisesti juurtuneet riittävästi, sillä kaksi alkoi kasvattaa uusia lehtiä. Kolmas hieman kärsi käsittelyssä, kun pudotin sen alkukesästä, jolloin kasvi jäi yksilehtiseksi, eikä tähän tullut uusia lehtiä ja lopulta joku tuholainen kävi sen ainokaisen lehdenkin syömässä. Kaksi kolmesta kuitenkin selvisi, ihan hyvin mielestäni.

Elokuun lopussa kaivoimme suuret kuopat pienille taimille. Istutusohjeissa viinimarja tarvitsee n.puoli metriä leveän ja syvän kuopan. Maaperän tulisi olla multavaa ja kosteuden säilyttävää, eli tuo entinen pellonpohja on ihan sopivaa. Maata ei siis vaihdettu, myllättiin vaan, että pensas saa helpommon kasvatettua juuret laajemmalle alueelle. Lisäsin kuoppaan myös kanankakkaa, mutta en ihan taimen viereen, ettei se näin syksyllä saa liikaa ravinteita, mutta kunhan juuret kasvavat ne saavat sieltä lisää intoa kasvaa. Taimen ympärille paljaan mullan päälle laitettiin sanomalehtiä ja oksahaketta, ettei nuoren pensaan tarvitse taistella tilasta nokkosten ja muiden rikkaruohojen kanssa.

Minitainten viereen tökkäsin vielä oksat pystyyn merkiksi, ettei tule vahingossa käveltyä niiden päälle.

Nähtäväksi jää kuinka tässä käy. Mielenkiinnolla odotan, kuinka monta vuotta kuluu, ennen kuin pensaisiin tulee marjoja. Raporttia seuraa sitten kun raportoitavaa on. Ensin tietysti jännitetään kuinka nuo pärjäävät talven yli.

Ruska-aika

Viime viikonloppuna keräsimme viimeiset omenat omenapuista, joiden lehdet olivat vielä ihan vihreät, kuluneen viikon aikana ne ovat muuttuneet upeisiin syksyn sävyihin. (klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi)

Tässä kuvassa pihakeinun vieressä oleva tammi näyttää paljon suuremmalta, kuin miltä se vieressä istuskellessa tuntuu.

Ja loppuun vielä pari kuvaa, kun tyyppitalon kissa esittelee Jukan isän tekemiä tikkaita. Niiden päällä on hyvä istua vahtimassa takapihaa.

Yhden romu on toisen aarre

Tässä vähän aurinkoisia kuvia kesältä näin syksyn harmauteen.

Pyysin enolta synttärilahjaksi rautaromua. Enon metalliromukasassa nimittäin lojui vanha puhkiruostunut maitotonkka. Ja sitä minä himoitsin itselleni.

Sain hiukan hölmistyneen katseen ja luvan viedä mukanani niin paljon romua kuin vain haluan. No sehän kelpaa. Aloitin tuosta tonkasta, katsotaan ensi keväänä, kun kaikki ei vielä ole nokkosten peitossa, että löytyykö sieltä muutakin "pelastettavaa". Esimerkiksi vanhasta karsinan portistahan saattaisi saada köynnöskukalle paikan kukkapenkin taustalle.

Tonkka pääsi näin aluksi keväällä perustetun kukkapenkin reunaan. Tuossa kukkapenkissä ei tänä kesänä kukkinut muuta kuin päivänkakkaroita astereita, kun kaikki penkin kasvit on keväällä kasvatettu siemenestä, ja moni kukkii vasta toisena vuonna.

Voihan omppu

Yksi hienoimpia asioita vanhan talon omistamisessa on vanha piha ja varsinkin vanhat omenapuut.

Tänä vuonna omppuja vaan taisi tulla niin paljon, että toinen puu ei enää kestänyt ja suuri oksa (tai käytännössä kolmannes puusta) repesi. Voi puuparka. Aika iso haava jäi puun kylkeen, saas nähdä kuinka puu toipuu tästä vai toipuuko enää.

Kahtena keväänä olen jo leikannut paljon pieniä oksia ja vesiversoja puista ja ensi keväänä olikin tarkoitus sahata vähän isompiakin oksia pois. Aloitin leikkaamisen ilmeisesti liian varovasti, ensi keväänä siis rohkeammin sahan kanssa liikenteeseen

Piha suureni huomattavasti, kun kolmannes omenapuuta puuttuu. Puun alla piilossa olleet kaivot tulivat esiin ja kukkapenkki siirtyi keskelle pihaa, jotenkin tuo penkki pienenikin samalla. Toisaalta kukkapenkistä tuli myös paljon valoisampi, eli liljat ainakin tykkää tästä muutoksesta. Tuota kukkapenkkiä joutuu tosin nyt suurentamaan kaivoille asti, että ne jää edes vähän piiloon.