Vuosi sitten keväällä aloitin taloushallinnon kurssin, joten alkuun se piti alkuun sen verran kiireisenä, että blogi vähän unohtui. Ja niinkuin Laurakaisa Talo-blogissaan alkuvuodesta kirjoitti, mitä enemmän aikaa on edellisestä kirjoituksesta, sitä vaikeampaa on kirjoittaa uutta.
Mutta kun nyt olen kurssilta valmistunut työttömäksi, pitäisi (työnhaun lomassa tietenkin!) remontoinnille ja kirjoittamiselle periaatteessa olla taas aikaa. Tosin siinä tulee taas työttömän ongelma: kun on vain aikaa, on aloittaminen paljon vaikeampaa, kun voihan sen tehdä tunnin päästä tai lounaan jälkeen tai huomenna...
Tyyppitalon väkikin on viime vuodesta vähän vaihtunut, sillä toukokuussa Playboy-kissamme nukkui pois.
Kissaton talo oli kovin tyhjä, joten asiaa harkittuamme otimme yhteyttä Rescueyhdistys Kulkureihin ja ilmoittauduimme kodittomalle kissalle sijoituskodiksi. Ja parin päivän kuluttua siitä meille saapuikin kolmivuotias Oliver-herra. No kaikkihan jo arvaa, että Oliver hurmasi meidät tietysti heti, joten kuukauden kuluttua oltiinkin jo adoptiopapereita täyttämässä.
Sir Oliver |
Prinsessa Odessa, n.12 viikkoisena |
Kissojen yhteiselo vaatii vielä hieman harjoittelua, sillä Odessan mielestä Oliverin pörröhäntä on maailman paras vaaninnan ja hyökkäysten kohde. Nukkuessaan pentu alkaa olla Oliverin mielestä ihan siedettävä, mutta ei näitä vielä parhaiksi kavereiksi voi sanoa.
Tässä Odessa nyt, ikää n. 6kk ja Oliver on kasvattanut itselleen komean tarlviturkin.
Ja eräs parhaista päiväunipaikoista: verhoiltavan tuolin selkänoja (taas yksi mun keskeneräinen projekti).
Ja Annalle terveisiä, vihjailit tarpeeksi blogin päivittämisestä, joten tässä ollaan ;)
Yes, she's back! :)
VastaaPoistaKiva kuulla kuulumisia. Älä ota paineita kirjoittamisesta katso mitä tapahtuu innostus voi taas löytyä.odotellaan.
VastaaPoistaEi kannata ottaa paineita kirjoittelemisesta. Postaukset tulee kun ne tulee.
VastaaPoistaJa aivan ihanat kisut teillä!
Kiitokset kommentoijille!
VastaaPoistaAiheita kyllä riittäisi, mutta tuo kuvaamisen vaikeus edelleen... (On etenkehtaista, sanoisi isäni.)
Etsitään kamera, ahtaudutaan johonkin nurkkaan ottamaan sitä kuvaa, tietokoneen käynnistys, koneelle lataaminen, kuvien käsittey, jne.
Pitäis varmaan ilmoittautua digikuvauskurssille, jos se auttaisi asiaa.
Jiihaaaa : ) Ihanaa ! odotan puutarhavinkkejä ja Ikean ostosten esittelyä : )
VastaaPoistaVoi apua, mä olen niin huono antamaan puutarhavinkkejä, kun olen ihan aloittelija siinä hommassa.
VastaaPoistaJa vielä Ikea-ostoksetkin... noh, palataan niihin jossain vaiheessa.